Poikkeuksellinen vuosikokous

Valtakunnallista Työväentalomuseota ylläpitävän Työväenperinteen Tutkimus ry:n vuosikokous oli poikkeuksellinen muutenkin kuin poikkeusolojen järjestelyjen vuoksi.”Tuntuu erikoiselta, mutta hienolta johtaa kokousta täällä, vaikka poikkeusoloissa ollaankin”, sanoi Työväenperinteen Tutkimus ry:n pj. Pentti Auvinen kokousväelle. Normaalisti maaliskuun loppuun mennessä, museokauden ulkopuolella, pidettävä vuosikokous päästiin pitämään Työväentalomuseolla yli 100-vuotiailla penkeillä istuen. Useita vuosikymmeniä ja monenlaisia tilanteita on varmasti nähnyt myös kokouksessa varovaisesti käytetty puheenjohtajan nuija, joka normaalisti lepää puhujapöntön reunalla.

Vuosikokouksessa käsiteltiin sääntömääräiset toiminta- ja talousasiat ja valittiin yhdistyksen hallitus. Lisäksi erityisesti helmikuussa laaditun vuoden 2020 toimintasuunnitelman kohdalla keskusteltiin poikkeusolojen vaikutuksesta museon kesäkauteen. Kävijämäärä luonnollisesti tulee jäämään paljon normaalia pienemmäksi, mutta toisaalta museon esilletuontiin sosiaalisessa mediassa ja mediassa ylipäätään on panostettu entistä enemmän. Kotisivuille on tallennettu tietoa aiemmista näyttelyistä ja museoesineitä on nostettu esiin Facebook- ja Instagram-julkaisuissa. ”Yhdistyksen tehtävähän on saada ihmiset tutustumaan työväenliikkeen toimintaan entisaikoina. Sosiaalinen media auttaa meitä tämän tarinan kertomisessa laajemmalle joukolle”, kertoi Kaisu Kotirinta.

”Kaikesta huolimatta kävijöitä on riittänyt joka sunnuntaille mukavasti”, Kotirinta kertoi. ”Matkustusrajoitukset ja toisaalta kevään eristäytyminen varmaankin vaikuttavat siihen, että ihmisillä on tarve retkeillä kotimaassa ja lähiseuduilla. Museovieraiden joukossa on monia sellaisia, jotka tulevat pitemmän matkan takaa ja kertovat vierailevansa museossa ensimmäistä kertaa”. Museolta on pyydetty esittelyjä myös normaaliaukiolojen ulkopuolella ja edelleen pieniä ryhmiä on vierailulle tulossa, mikäli tilanne sen sallii. Työväentalomuseon todettiinkin selvinneen poikkeusoloissa tähän asti hyvin.

Kokoussalin yli 100-vuotiailla penkeillä istuttiin turvavälein.
Näkymä puhujapöntöstä saliin päin. Kokouksessa käytetty puheenjohtajan nuija etualalla.